Perunamuusi möykyt – perunamuusin uusiokäyttöä

Perunamuusi möykyt

Perunamuusia tuli tehtyä isompi määrä, niinkuin aina :) Teen aina ruokaa useammalle päivälle kerrallaan, ettei jokapäivä tarvitse kokkailla. Kun muusia jää yli, on kiva seuraavana päivänä sitä jotenkin muutella, ja muusi saa ihan uuden lookin.

Mä teen muusista aina superterveellisen, eli mun muusi ohjeeseen ei kuulu kuin suolaa ja maitoa. Äitini on usein tehnyt ylijääneestä perunamuusista ”perunamuusikakkuja”. Joihin hän on laittanut sipulia, vehnäjauhoja ja kananmunan. Kakkuset hän on paistanut öljyssä pannulla, niin että niihin on saatu rapsakka ja maukas pinta. Ovat todella herkullisia oikeastaan ihan minkä tahansa ruuan seuraksi, esim. jonkin kalaruuan.

Minun versiossa perunamöykkyjä paistetaan uunissa n. 15 min niin, että ne hiukan napakoituvat ja saavat väriä pintaan. Uunissa valmistettaessa ei tarvita öljyä laisinkaan. Möykyistä voi hyvin tehdä lättänänkin mallisia, tyyli on vapaa :).

Muussi möykkyihin käytin tälläkertaa pinaattia, porkkanaa, punasipulia, kevätsipulia, yrttejä ja kanamunan. Näihin muusi möykkyihin voi laittaa muitakin kasviksia, niistä joita sinulla on jääkaapissa. Päälle ripsuttelin vähän pankojauhoja.

Voit laittaa vähän jauhoja muusin sekaan jos et välttele turhia hiilareita ja voit hyvin paistaa ne pannulla. Kun lisää jauhoja koostumuksesta tulee kiinteämpi ja ne pysyvät silloin paremmin koossa. Jos paistat muusia pannulla niin tasoita möykyt tasaisiksi niin ne on helppo paistaa molemmin puolin.

Perunamuusi moykyt

Perunamuusi möykyt 

  • Edellispäivän perunamuusia
  • Sipulia
  • ruohosipulia tai kevätsipulia
  • pinaattia
  • porkkanaraastetta
  • (lehtipersiljaa tai muita yrttejä)
  • 1 kananmuna
  • (pari ruokalusikallista jauhoja)
  • suolaa ja pippuria
  • Päälle pankojauhoja

Silppua sipuli, pinaatti ja lehtipersilja, raasta porkkana. Lisää muusin joukkoon. Lisää kananmuna ja jos haluat pari lusikallista jauhoa. Jauhoilla saat kiinteämmän koostumuksen. Sekoita aineet sekaisin. Lisää tarvitaessa suolaa ja mustapippuria.

Nostele (voit öljytä leivinpaperia hiukan) pellille möykyt ja ripottele pankojauhoja niiden päälle. Paista möykkyjä uunissa 200 asteeessa n. 15 min, kunnes mökyt ovat saaneet kauniin värin.

Voit myös paistaa öljyssä pannulla litistetyt möykyt pari minuuttia kunnes ne ovat saaneet kauniin värin pintaan.

Tarjoile salaatin ja jonkun proteiinin kanssa.

Sharing is caring!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Käytän evästeitä, jotta voin antaa sinulle parhaan kokemuksen sivustolla. Jos jatkat tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeet.
Ok
Privacy Policy