Terveellisemmät pinaattiletut kahdella täytteellä

Terveellisemmät pinaattiletut kahdella täytteellä

Pinaattiletut on herkkua ja täynnä C-vitamiinia. Vielä ravintorikkaamman ja täyttävämmän aterian saat kun lisäät vihanneksia täytteeksi. Toinen pinaattilettujen täytteistä on valmistettu herkkusienistä, sipulista, kevätsipulista ja jogurtista. Toiseen täytteeseen laitetaan avokadoa, pikkutomaatteja, kevätsipulia sekä jogurttia.

Pinaattilettuihin on käytetty kaurajauhoa vehnäjauhojen tilalla ja nesteeksi olen käyttänyt kauramaitoa. Letut voi paistaa isoiksi tai lettupannulla tehdä pienempiä ja laittaa täytteet letun päälle.

Terveellisemmät pinaattiletut

200 g tuoretta babypinaattia
3 kananmunaa
5 dl maitoa (käytin kaurajuomaa)
vajaa 3 dl kaurajauhoja
1 tl suolaa
öljyä paistamisen

Laita pinaatti tehosekottimeen maidon kanssa. Voit käyttää myös sauvasekotinta. Sekoita hetken aikaa niin, että pinaatit hienontuvat ja kaikki ainekset menevät sekaisin. Lisää jauhot, munat sekä suola ja sekoita hetki lisää. Anna taikinan turvota hetki.

Paista lettuja keskilämmöllä öljytilkassa molemmin puolin, kunnes letut saavat väriä.

terveellisemmät pinaattiletut

Avokado-tomaatti täyte

  • avokado
  • kirsikkatomaatteja
  • kevätsipulia
  • (kevyttä) kreikkalaista jogurttia
  • suolaa ja pippuria

Täytä pinaattiletut sieni-sipuli täytteellä, kevätsipulilla ja jogurttinokareilla. Leikkaa avokado viipaleiksi ja kevätsipuli renkaiksi. Leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi.

Asettele pinaattilettujen päälle avokadot, tomaatit, sipulit sekä nokare jogurttia. Rouhi suolaa ja pippuria päälle.

terveellisemmät pinaattiletut

Herkkusieni-sipuli täyte

  • herkkusieniä
  • punasipulia
  • kevätsipulia tai ruohosipulia
  • suolaa ja mustapippuria
  • (kevyttä) kreikkalaista jogurttia

Leikkaaa sienet viipaleiksi ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Lisää pannulle öljyä ja laita sienet ja sipulit pannulle paistumaan hetkeksi. Ripottele suolaa ja pippuria joukkoon.

Täytä pinaattilettu sieni-sipuli seosella, kevätsipulilla sekä jogurttinokareille.

Saattaisit pitää myös näistä ohjeista:
https://avokadoajasitruunaa.fi/pienet-herkkusieni-munakkaat/
https://avokadoajasitruunaa.fi/aamiaisen-munakaspihvit/

Sharing is caring!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Käytän evästeitä, jotta voin antaa sinulle parhaan kokemuksen sivustolla. Jos jatkat tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeet.
Ok
Privacy Policy